Perustietoa seurasta
![]() Päivi Kärhä ja Ronja K. voittivat vuoden 2016 kansallisten pääluokan Vaativa A. |
![]() MRS haki näkyvyyttä seuran 60-vuotisjuhlavuodelle Mikkelin Katuviesteissä ja voitti pukukilpailun ratsastuskilpailuasuilla. |
Mikkelin Ratsastusseura ry
Mikkelin Ratsastusseuran tavoitteena on ratsastusurheilun edistäminen ja ylläpitäminen harrastuksena ja kilpaurheiluna. Seura järjestää valmennuksia ja kilpailuja sekä ylläpitää junioritoimintaa. Viime vuosina perinteeksi on tullut järjestää vähintään yhdet ns. kansallisen eli 3-tason kilpailut kouluratsastuksessa ja tämän lisäksi useammat kilpailut tasoilla 1-2 sekä koulu- että esteratsastuksessa. Pääasiallisena kilpailupaikkana toimii Rouhialan talli.
Kilpailutoiminnan lisäksi pyritään järjestämään myös muita tapahtumia kuten retkiä tai jäsenkokouksia. MRS toimii aktiivisesti myös Mikkelin alueen ratsastusseurojen Seurakimpassa, joka mm. suunnittelee yhdessä kilpailukalenteria ja muita alueen ratsastustapahtumia. Seurakimpan avulla myös talkooväkeä jaetaan kaikkien seurojen kesken puolin ja toisin auttaen.
Seura pyrkii toimimaan yhteistyössä myös paikallisten hevosyhdistysten, ratsastuskoulujen ja tallien kanssa. Seura pyrkii toteuttamaan paikallistasolla Suomen Ratsastajainliiton vuosittain hyväksymää toimintasuunnitelmaa ja urheilueettisiä periaatteita. Lisäksi seura painottaa kaikessa toiminnassaan kanssaihmisten, hevosen ja luonnon kunnioittamista. Mikkelin Ratsastusseura on avoin yhteisö, jossa vallitsee tasa-arvo, hyvät tavat ja oikeudenmukaisuus.
Seuran jäsenmäärä on vakiintunut noin viiteenkymmeneen jäseneen. Jäseniä oli vuoden 2015 lopussa yhteensä 109 jäsentä, joista 68 senioria 31 junioria (1996 ja sen jälkeen syntyneet) 7 senioriperhejäsentä 2 junioriperhejäsentä 1 kunniajäsen. Seuran jäsenet kilpailevat aktiivisesti koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa tasoilla 1-4. Seura tukee kilpailevia ratsukoita ja menestyneimmät ratsastajat palkitaan vuoden lopuksi. Palkintoja jaetaan myös kauden aikanan edistyneille ratsukoille sekä ahkerille seuratoimijoille.
Jos haluat liittyä seuran jäseneksi, ota yhteyttä jäsensihteeriimme (katso tarkemmat ohjeet sivulta "Liity jäseneksi"). Muita seuralaisia on mahdollista tavata talkoissa, kilpailuissa, valmennuksissa ja muissa tapahtumissa. Kaikki rohkeasti mukaan!